tiistai 25. kesäkuuta 2013

Mun rakas ystävä

Oon päättäny tehä mun yhdestä toiseksi lähimmästä/lähimmästä kaverista pienen postauksen. Ajatus tuli ihan puskista, joten kuvia en kyseisestä ihanuudesta tähän hätään saa.

Anni<3

Me tutustuttiin Annin kanssa vuonna 2009. Huomasin Annin kirjekaveri ilmoituksen ja koska kyseinen tyyppi tuntui mukavalta, laitoimpa kirjeen. Paluukirje tuli jonkin ajan kuluttua postista ja siitä lähti meidän kaveruus. Kirjoittelu harveni. Itse hukkasin Annin osoitteen, enkä voinut vastata. Ehkä n. puolen vuoden päästä osoite tuli sattumalta käsiini ja sain viimein laitettua kirjeen menemään. Kuitenkin kirjoittelu oli harvaa.

Eräänä päivänä, päätin rohkaistua ja soittaa Annille. En nyt satu muistamaan, miksen ollut liikkatunnilla, sillä soitin Annille muiden liikatunnin aikana pukkarista :D Juteltiin ja vähän pohdiskeltiin kaikkea.
Kuvioihin tuli mese. Siellä kirjoiteltiin aina, kun vaan satuttiin olemaan yhtä aikaa koneella, mutta ensimmäinen live-tapaaminen oli vasta Pepin ensimmäisessä koiranäyttelyssä, ilmeisesti vuonna 2011. Meillä oli tosi hauskaa, kun saatiin jutella ekaa kertaa kasvokkain.
Siitä se sitten lähti. Tapailtiin hieman enemmän, soiteltiin, tekstailtiin, mesetettiin. Kaikista läheisimmät vuodet meillä on ollu 7- ja 8-luokat.

Nykyään nähään aina, kun on mahollista ja joka päivä Whatsapp-sovelluksen kautta viestitellään :)

Uskon, että ilman Annia mä en ois tässä. Se osaa piristää aina, kun joku mättää ja mä yritän parhaani tehdä saman. Mä en voi vieläkään uskoa, miten on mahdollista, että mä oon jostain löytäny noin täydellisen ihmisen. Musta jopa tuntuu, että mä en ehkä ansaitse noin ihanaa ihmistä mun kaverina.

KIITOS ANNI, ETTÄ OOT OLEMASSA! SÄ OOT MULLE TÄRKEE <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti