sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannusta

Nyt on sitten 2012 Juhannuskin vietetty (: Mulla oli itseasiassa mukava juhannus <3  Perjantaina, eli aattona olin kylläkin hyvän kamuni ja hänen äitinsä kanssa Särkänniemessä. Oli tosi hyvä ilma ja itseasiassa ihan hyvän verran porukkaa.

Oltiin ostettu "ennakkoon" rannekkeet ja oli mahtava fiilis kävellä pitkän lippujonon ohi :D Eka laite olikin Tyrsky, tuo särkänniemen ihanin laite <3 Siitä sitten aikamattoon ja eteenpäin.

Angry Birds maailma oli hieno, mitänyt EHKÄ hieman pienemmille kuin meille tarkoitettu (kaverini mua vuoden nuorempi, tai no periaatteessa 4kk :D) Katseltiin ympärillemme ja lähdettiin taas laitteisiin.

Yritin saada kaveriani melkein heti Koskiseikkailuun, sillä itselläni oli YLIKUUMA! Mutta eipä keplotteluni tuottanut tulosta :33 Aika meni suhtnopeasti ja lähdettiin Delfinaarioon katsomaan sitä tämän vuoden esitystä. Oli IHAN PAKKO ostaa jäätelö ennen sitä näytöstä. Kaverini osti poppareita.
Näytös oli hieno, kuten yleensäkin, mutta eräs asia meitä hieman harmitti. Mukana olivat vain Leevi ja Eevertti, mutta missä Veera, Delfi ja Näsi!?! D: No mutta pojat silti hoitivat näytöksen kunnialla loppuun! Se kesti kylläkin vain vajaan 20min, vaikka olisin voinut jäädä asumaan delfiinien luo :D 

Lähdettiin taas kohti laitteita. En nyt kylläkään muista missä kävimme sitten :D

Oli ihan pakko mennä kokeilemaan angry birds seikkailurataa! Se oli ehkä hieman ahdas meiän ikäisille, mutta kaikkea tuli ainakin kokeiltua! Siellä oli semmoiset portaat ja kun ne natisivat, ajattelin että kohta ollaan maassa ;D Mutta vaikka olikin niin pienille tarkoitettu, tuntui että itsekin jopa nautti siitä :D

Käytiinhän me toki syömässäkin! Mä vedin siellä isot ranskikset ;D Ruuan jälkeen lähdettiin Näsinneulaan sulattelemaan. Kateltiin ensin hetki maisemia ja sitten siirryttiin toiseen päätyyn, että nähtäisiin kun kokko sytytetään. Aika säälittävää! Ensin lähti soutuvene ja kaksi ihmistä sinne sytyttämään sitä kelluvaa kokkoa. Kun se saatiin sytytettyä, lähti vene tyytyväisenä poispäin. Tietysti kun he olivat juuri pääsemässä rantaan, tuli sammui (FAIL!) Eipä siinä mitään, tekivät u-käännöksen ja lähtivät takaisin XD Loppujenlopuksi saivat sen sytytettyä ja me lähdettin pois näsinneulasta kohti laitteita.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Oli aika jättää Särkänniemi ja lähteä kohti kotia :"( Kivan päivän aikana ehdittiin myös käydä siellä eläinpuistossa katsomassa ihania eläimiä ja tietysti hypittyä laitteesta toiseen! Ajattelin, että kuten yleensä, tulomatka on hiljaisempi :( No eipä ollu pelkoa! Ostettiin särkistä semmoista karkkijauhetta ja saatiin lievä sokerihumala.. Naurettiin ja puhuttiin KOKO matka :D Oli tosi kivaa, eikä asiat loppuneet koskaan ;D Kaverini ja hänen äitinsä toivat mut meiän mökille. Siellä sitten äiti, iskä, Pepi ja Diiva mua odottivat. Juteltiin tunti tai kaksi ja ruvettiin nukkumaan. Mä en nimittäin edes kokkoa jaksanut polttaa pitkän päivän päätteeksi ;)

Seuraavana päivänä oltiin koko perhe mökillä. Käytiin siinä aamulla kotona (mökiltä kotiin muutama kilsa :D) ja mä päätin ottaa vanhan VHS-koneen mukaan ja kokeilla virittää sen mökin telkkariin. Kappas vain, mä onnistuin! Onneksi otin myös leffoja mukaan. Kattelin siinä päivällä äitin kanssa Uuno Turhapuroa ja syötiin sipsejä ja karkkia :33 Illemmalla katottiin joku neloselta tuleva leffa, sen jälkeen kahet Poliisit ja myöhemmin illalla Pekka ja Pätkä ;) Oli tosi kiva päivä <3

No tänään nyt ei sen erikoisempaa.. D: Tultiin heti tossa 10 aikaan kotiin, kun mökillä oli jo aikas kylmä ja melkein satoi :/ Täällä nyt sitten viihdytän itteäni tietokoneella ja katon Serranon Perhettä samalla :DD Mutta eipä tässä mitään muuta.. Mulla on tosiaan sen pirun kamera siellä huollossa, niin ei tältä juhannukselta mitään kuvia... No mutta laittelen tähän loppuun viime vuoden jussin kuvia :D

Oli ihan pakko laittaa tää :D mun mielestä hiano <3

Saaaaateeeeeeennnkaaaaariiiiiiii :=)


3 kommenttia:

  1. HAASTE!

    http://vinski-writteninthestars.blogspot.fi/2012/07/haaste.html

    VastaaPoista
  2. Ai mä niin muistan ku me käveltiin sen jonon ohi ja oltiin sillee SIITÄS SAATTE HAHAA!!! >:D
    Reps me jäätiin hei melkeen jumiin sinne seikkailurataan... XD Ja se suihku tuli mun silmään >:(

    VastaaPoista
  3. Madi, se tunne kun kävellään jonon ohi ja kun sun silmään tulee sitä vesihöyryä ^^

    VastaaPoista